keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Kukissa on hienoja värejä ja kauniita muotoja läheltä katsottuna. Harvoin tulee ilman kameraa ihmeteltyä kukkien yksityiskohtia.

















Kukkalaatikkomme kukkia.




















Hienosti tötteröllä kukan terälehdet ennen aukeamistaan.



















Voikukkien aika keväällä on harmillisen lyhyt. Itsekään ei ole vielä kunnolla herännyt talvihorroksesta niin kukat jo levittävät pehmeää unelmaa tuulen helliessä niitä.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Luontokuvausta

Makrokuvaus on kivaa. Luontoihmisenä ja perhokalastajana jotenkin nuo ötökät kiinnostavat. Niitä toki tulee kuvattua muutenkin kuin joen rannalla.


















Kalareissulla Kannonkosken Hilmonkoskella sain ikuistettua kaiketi juuri kuoriutuneita sudenkorentoja.



















Koppis äityi linssiluteeksi kun olin poikani kanssa harjoittelemassa kameran käyttöä lähimetsässä.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Mielenrauhaa

















Teen jälkeen itse lähdin katselemaan kosken alaosaa ja alapuolisen järven elämää - olivathan raudut olleet nimenomaan tuon ylimmänkin kosken alapuolella aktiivisia. Elämää ei kuitenkaan pinnan yläpuolella näkynyt. Heitin muutaman heiton, kelasin perhon sisään ja seisahduin seuraamaan luontoa. Katselin kaunista maisemaa. Jossain kaukaisuudessa kuului jonkin nisäkkään poikasen valitus - oliko kenties karhun poikasen vierotus meneillään? Lapin noitien hurjien menojen äänet kantautuivat menneisyydestä korviini, hätkähdin. Pienestä vilusta huolimatta hetki oli lähellä täydellistä. Ehkä tämän enempää etelän kasvatti ei voi olla yhtä pohjoisen, karun luonnon kanssa.

Mielenrauha - itse löydän sen parhaiten keskeltä ei mitään. Yleensä noin viikon kestävältä kalastusreissulta telttamajoituksessa kännyköiden ja netin ulottumattomista. Rinkassa mukana kulkee vaatteet, teltta, makuupussi alustoineen, kalastustarvikkeet sekä pieni määrä ruokaa - kaikki tarvittava. Pääruoka ui vaelluksen aikana vielä joessa. Kuva viimekesäiseltä Finnmarkin kalastureissultani, tekstinpätkä toisesta blogistani.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Valokuvatorstain haaste "Isä"
















Isä
parransänki
parkkiintuneet töitä nähneet kädet
ja lämmin kainalo
johon on hyvä nukahtaa

lauantai 6. marraskuuta 2010

Valokuvatorstain haaste '!'




















Valokuvatorstain 183. haaste on nimeltään '!'

Kuvauskalustoni

Kuvauskalustooni kuuluu runko Canon 500D, objektiivit Canon EF-S 18-55 1:3.5-5.6IS, Canon EF-S 55-250mm 1:4.5-5.6IS sekä Sigma 150mm APO MACRO F2.8 EX DG IF HSM. Jalustana joku pari-kolme vuosikymmentä vanha alumiinijalka. Noissa Canonin "kittilinsseissä" on melko pehmeä piirto ja tietyllä polttovälillä jopa häiritsevän suuri CA-virhe, mutta Sigman putki on aivan mahtava!

Valokuvausta

Noniin. Koskapa tuosta valokuvaamisesta on tullut myös harrastukseni ja haluan onnistuneimpia otoksiani jossain julkaista, päätin perustaa valokuva-aiheisen blogin. Kuvaajan taipaleella olen aivan noviisi, joten rakentavasta kritiikistä yritän ottaa oppia. Tosin se, kuinka hyvin saan vinkit ja teorian sovellettua käytäntöön kovan pääni vuoksi, on eri asia. Mutta kuitenkin, avataan peli ja yritetään keksiä sopivia kuvia myös valokuvatorstain haasteisiin. Muutaman haasteen olen netistä lueskellut, mutten vielä ole mitään aihetta hyvin kuvaavaa otosta saanut otettua.

Eli rakentava kritiikki on tervetullutta - toivottavasti voin tästä taiteenlajista jotain oppia ja jättää jälkipolville jotain muistettavia hetkiä.